Ajankohtaista 

Kansanedustaja Elina Lepomäen juhlapuhe PRO-gaalassa 30.1.2020

18.02.2020

Hyvä juhlaväki, arvon alanne huiput,

Vierailin jokin aika sitten Washingtonissa täysin automatisoidussa lounasravintolassa. Naputtelin sovellukseen erityistoiveeni ja hain salaatin kulman takaa ravintolan laatikkoseinästä. Hyvää ruokahalua, Elina, kliininen ääni sanoi, kun avasin laatikon saamallani koodilla.

Robotisaatio odottaa kulman takana, mutta ei ehkä kokonaan sellaisena kuin tämä Eatsan kokemus. Minä väittäisin ravintola-alan olevan kaikessa laajuudessaan niitä viimeisiä aloja, joilla palvelu korvautuu steriilillä, koneen hoitamalla palvelukokemuksella.

Pikemmin teknologiaa tulee rinnalle ja avustamaan meitä rutiineissa, mutta kahteen asiaan se ei vielä taivu: olemaan luova ja inhimillisesti läsnä. Nämä kaksi seikkaa tekevät jokaisesta ravintolakokemuksesta ainutlaatuisen. Niistä asiakas haluaa nyt ja tulevaisuudessa maksaa.

Suomessa on kouluissa ja työpaikoilla ollut aina lämpimän ruuan kulttuuri; ruokailemme ravintolassa, kun monessa muussa maassa otetaan eväät mukaan. Vapaa-ajan ravintola-vierailuissa olemme sen sijaan tulleet muiden maiden perässä. Siihen on vaikuttanut sekä itse tekemisen kulttuuri, mutta ennen kaikkea myös korkea kustannustasomme. Vaikka ravintolatarjonta on moninaistunut upeasti viime vuosina, on harvalla keskituloisella perheellä mahdollisuus syödä ulkona muuten kuin juhlapäivänä.

Suomessa on Euroopan kahdeksanneksi kalleinta kuluttaa; palkan ostovoima on heikko. Erityisen kalliita ovat palvelut – ei niinkään siksi, että työntekijät juhlisivat palkoillaan, vaan siksi, että korkea veroaste rokottaa työvoimavaltaisia aloja. Jotta ravintolan työntekijä saisi työstään satasen nettona käteen, pitää asiakkaan tienata omassa työssään bruttona 420 euroa. 320 euroa menee ennakonpidätyksiin, alviin ja työnantajamaksuihin. Ravintolatilojen vuokraa tai muita kuluja ei ole laskettu mukaan.

Kun hinta on kallis, jää palvelu herkästi ostamatta. Silloin syntyy vähemmän kysyntää ammattilaisen työlle. Osaaminen ei kehity, joku jää työttömäksi, palkka polkee paikoillaan. Mitä kalliimpaa ihmistyö on, sitä todennäköisemmin kohtaamme itsepalvelukassoja tai robotisoituja ravintolaseiniä. Teknologiaa ei kannata hidastaa, mutta vähintään yhtä tyhmää on syrjiä ihmistyötä!

Hyvinvointivaltio pitää tietenkin rahoittaa, mutta jos meillä olisi enemmän toimeliaisuutta, veroprosenttien ei pitäisi olla niin suuria ja valtio saisi varansa kerättyä. Ennen kaikkea, ihmisten elämänlaatu nousisi kohisten.

Huolestuttavaa on ravintola-anniskelun romahdus. Kun vielä pari vuosikymmentä sitten alkoholista viidennes nautittiin ravintoloissa, on osuus enää alle kymmenen prosenttia. Ihminen saa tietenkin nauttia juomansa missä haluaa, mutta omituista on, että meitä ohjataan kuluttamaan kotona. Se on ankeaa, väärää politiikkaa!

Miksi emme tekisi Suomesta maata, jossa kaikilla olisi mahdollisuus ostaa omalla työllään toisen ammattilaisen työtä? Palvelualoissa piilee vastaus, kun haemme toimia ilmastonmuutoksen torjuntaan. Jos ostaa kahvilasta herkullisen kahvin tai nauttii ravintolassa ammattilaisten loihtiman illallisen – sen sijaan että tekee kaiken itse – ei kasvata hiilijalanjälkeä, vaan työllistää ja mikä tärkeintä, saa enemmän laatua elämäänsä. Vastaavasti jää aikaa tehdä enemmän niitä juttuja, joissa itse on hyvä. Omalla kohdallani vielä mietin mitä se voisi olla.

Ravintola-ala on teidän, alojenne huippujen, varassa. Tämä on ihmisten työtä ihmisille. Tällä alalla yrityksillä ei ole saavutettuja etuja. Hyvällä maineella pääsee pitkälle, mutta lopulta asiakkaan luottamus on ansaittava joka päivä ja kokemus kerrallaan uudelleen. Se vaatii nokkeluutta, rautaista osaamista, kovaa työtä ja kyllä, myös riskinottoa. Juuri näitä ominaisuuksia, joita teillä on!

Kiitos, että olen saanut tulla nauttimaan juhlastanne jo usean vuoden ajan. Se on ollut minulle kunnia! Lähes missään ei näe näin väkevää tunnetta ja pulppuavaa ammattiylpeyttä – ja mikä tärkeintä, täällä on tilaa erilaisuudelle. Pelko pois! Olkoon Suomi joka päivä tuhansien mahdollisuuksien maa!

Kansanedustaja Elina Lepomäen juhlapuhe PRO-gaalassa 30.1.2020.

Kuva: Petri Mast