Ajankohtaista
Kommentteja tuli ennätysmäärä
27.01.2015
PRO-2015-finalistien kommentointi on päättynyt. Kehumisen ja tukemisen lisäksi kommentoinnin tarkoituksena on antaa tuomaristolle kättä pidempää valinnan tekemiseen.
Finalistien kommentointi kävi kuumana uudella nettisivustolla. Mielipiteensä omasta suosikistaan kävi jättämässä yli 1 660 henkilöä. Samalla rikottiin aiempi ennätys.
Kaikista 36 finalistista kootaan parhaillaan tuomaristopakettia, johon on kerätty koottu työnantajana, sarjan nimikkosponsorin ja nettisivujen kautta tulleet kommentit. Ehdokkaat ovat päässeet myös itse kertomaan itsestään.
Voittajat julkistetaan 12. helmikuuta Wanhassa Satamassa järjestettävässä PRO-gaalassa.
Valinnan tekee 13-henkinen arvovaltainen tuomaristo, ja valintakriteereinä ovat ammattitaidon lisäksi esikuvallisuus ja asenne.
Oman suosikkinsa valitsevat perinteiseen tapaan myös ruoka- ja viinitoimittajista ja bloggareista koottu lehdistöraati. Tänä vuonna oman suosikkinsa kaikkien finalistien joukosta valitsevat bloggarit Aniko Lehtinen ja Harri Keko, freelance-toimittajat Kenneth Nars,Mariaana Nelimarkka, Terhi Pääskylä-Malmström sekä Tuomas Tanttu ja julkaisupäällikkö Silja Tenhunen.