Ajankohtaista 

Mervi Korhonen, Ravintola Savoy, Helsinki, PRO Ravintolan asiakaspalvelija -finalisti

09.03.2021

PRO Ravintolan asiakaspalvelija -sarjan finalisti Mervi Korhonen luonnehtii itseään fine dining -ihmiseksi. Hän nauttii, kun yksityiskohdista rakentuu hallittu kokonaisuus. Korhonen on kuulunut Savoyhin vuodesta 2006 lähtien, ja toteaa ammattitaidon kehittyvän töitä tekemällä.

- Työ opettaa, koko ajan pitää olla herkillä. Kehittyminen lähtee jokaisesta ihan itsestä: kiinnostus alaa kohtaan, yhdessä tekeminen ja tiimityöskentely on tärkeää, mutta korostan silti omaa intohimoa - tee asiat kympillä loppuun asti. Ole läsnä kaikessa tekemisessä. Jos teet työt hyvin ja olet innostunut, se tarttuu muihinkin, Korhonen sanoo.

Korhonen puhuu työyhteisöstään lämpimästi.

- Minulla on hyviä ihmisiä ympärilläni. Meillä arvostus työkaverille näytetään joka päivä, ja sitä myöten myös nautin työstäni. Onnistunut palvelu on peilaamista toinen toisistamme, teemme asiat hyvin ja nautimme siitä, Korhonen kuvailee.

Kutsu PRO-finalistiksi yllätti Korhosen täydellisesti.

- Työkaverini järjestivät yllätyksen. Ensimmäisen kauhunsekaisen ajatuksen jälkeen olin tosi onnellinen, jo finaalipaikka on todella merkityksellinen. PRO-palkinnot ovat suuri kunnia työtä kohtaan, Korhonen tunnelmoi.

Finaalipaikan myötä Korhonen on saanut paljon mieltä lämmittäneitä yhteydenottoja muun muassa aikaisemmilta työkavereiltaan. Hän on hyvillä mielin, vaikka gaalaa joudutaankin tänä vuonna odottamaan tavanomaista pidempään. 

- Hyvää on kiva odottaa! Se tuo jotain positiivista tähän kevääseen, Korhonen hihkaisee. 

Tiimityöskentely ja jousto auttavat tiukassa paikassa

Korona on ohjannut työskentelyä Savoyssakin, hygieniaan panostamisesta ja etäisyyden pidosta on tullut rutiinia.

- Kohteliaisuus ja tilan antaminen on vakiintunut. Tärkeää on suojata paitsi vieraita ja itseään, myös duunikavereita. Harmittaa, että meidän alaa on yksipuolisesti ahdistettu ja sanktiot ovat rokottaneet alaamme tosi paljon. Tosin Savoyssa saamme olla tyytyväisiä, asiat ovat suhteellisen hyvin; johtoryhmien työskentely jatkuu, ja me olemme heidän paikkansa, Korhonen sanoo.

Koronan takia jokainen joutuu joustamaan, Korhonen summaa:

- Tiimityöskentelyn tiivistyminen ja jousto muuttuvissa tilanteissa, se on nyt tärkeää, jotta kaikki menee parhain päin.