Ajankohtaista
Vastuullisuus ja esikuvallisuus painottuivat PRO-palkinnoissa
28.01.2016
Ravintola-alan PRO-tunnustuspalkinnot jaettiin 14. kerran.
Etelä-Suomi vei tällä kertaa valtaosan palkinnoista.
Ravintola-alan parhaimmistoa palkittiin 28. helmikuuta Helsingissä Wanhassa Satamassa järjestetyssä PRO-gaalassa, johon oli kerääntynyt yli 600 alan ammattilaista seuraamaan palkintojenjakoa. Tunnustuspalkinto jaettiin 13 kategoriassa, ja valinnan teki arvovaltainen tuomaristo. Voittajia valittaessa vaakakupissa painoivat ammattitaidon lisäksi myös esikuvallisuus ja asenne.
Siinä missä viime vuonna voittajia löytyi ennätysmäärä Pohjois-Suomesta, oli tällä kertaa pääkaupunkiseudun vuoro juhlia. Tunnustuspalkinnon saivat muun muassa ravintola Nokan keittiöpäällikkö Ari Ruoho, White Guiden Suomen parhaaksi ravintolaksi rankkaaman ravintola Olon apulaiskeittiömestari Taneli Myllyvirta ja Vuoden tarjoilijaksi 2015 valittu Saara Alander.
Ensimmäistä kertaa jaetun Vastuullisuus-palkinnon saajan tuli olla alalla toimiva henkilö tai tiimi, joka tunnetaan eettisyyden, ekologisuuden, kestävän kehityksen sekä luomuraaka-aineiden puolestapuhujana ja edistäjänä. Palkinnon sai Kiuruveden kaupungilla ruokapalvelupäällikkönä työskentelevä Helena Laitinen.
Ruokatoimittajista ja -bloggareista koostuneen lehdistöraadin jakaman palkinnon sai Baarimestari-sarjankin voittanut Jarkko Issukka. Helsinkiläisessä Bar Lilla e:ssä työskentelevä baarimestari tunnetaan Suomen cocktailkulttuurin aktiivisena kehittäjänä.
PRO-patsas on jaettu nyt jo 14 kertaa ja vuosien aikana tunnustuksen ansioituneesta työstään on saanut jo yli 200 ravintola-alan ammattilaista. Heidän joukossaan ovat olleet muun muassa Tomi Björck, Hans Välimäki, Henri Alén, Tero Mäntykangas ja Pekka Terävä.
PRO 2016 -palkinnot
Ammattikeittiön kokki
Pasi Romppanen, Antell-Ravintolat Oy / SPR Veripalvelu, Helsinki
Ammattikeittiön päällikkö
Jaana Akkanen, ISS Palvelut Oy / Kastellin monitoimitalo, Oulu
Ravitsemis- / Ruokapalvelupäällikkö
Jaana Paananen, Arkea Oy, Turku
Ammattikeittiön työntekijä
Irma Hartonen, Sodexo Oy / Vaisala, Vantaa
Baarimestari
Jarkko Issukka, Bar Lilla e, Helsinki
Kahvilan työntekijä
Mia Ahonen, Fazer 8th Floor, Helsinki
Opettaja
Jarmo Åke, Ravintolakoulu Perho, Helsinki
Ravintolan asiakaspalvelija
Saara Alander, Ravintola Muru, Helsinki
Ravintolan keittiöpäällikkö / -mestari
Ari Ruoho, Ravintola Nokka, Helsinki
Ravintolan kokki
Taneli Myllyvirta, Ravintola OLO, Helsinki
Ravintolapäällikkö / Hovimestari / Sommelier
Paul Hickman, Grotesk, Helsinki
Yrittäjä
Zipuli Oy, Helsinki
Vastuullisuus
Helena Laitinen, Kiuruveden kaupunki
Lehdistön palkinto
Jarkko Issukka, Bar Lilla e, Helsinki