Sorokin on edennyt urallaan määrätietoisesti kohti sommelierin osaamista. Hän aloitti ravintola-alan työt opiskellessaan Kuopiossa ammattikorkeakoulussa. Muuttaessaan Helsinkiin 2017 hän aloitteli WSET 4 -tason viiniopintoja ja pääsi pian jo tekemään viinivalintoja. Careliassa hän hallinnoi viinikellaria ja vastaa kaikesta viiniin liittyvästä palvelusta. Tulevaisuudessa Sorokin aikoo tavoitella Suomen parhaan sommelierin titteliä.
”Parasta työssäni on, kun onnistun ylittämään asiakkaiden odotukset. Kuuntelen mielelläni myös keittiömestarin ja kollegojen kommentteja viinin ja ruuan yhdistämisestä. Päämääräni on kehittää Carelia Brasserien viinilistaa, etenkin laseittain tarjottavaa listaa, yhä kiinnostavammaksi. Puolustan samalla ’Wine List of the year’ -titteliä.”
Kommentoi, kannusta ja vaikuta!