PRO finalisti

Kirsi Soramäki

Seniorikeskus Kivelä/Kivelän sairaala, Palvelukeskus Helsinki
Helsinki

Kirsi Soramäki on toiminut vuodesta 2003 lähtien dieettikokkina ja kokkina Kivelän sairaalassa Helsingissä. Hänelle on tärkeää valmistaa annoksia, jotka maistuisivat myös hänelle itselleen; hyvää ja maistuvaa ruokaa kaikkiin ruokavalioihin. Työn haastavuus myös palkitsee, ja Soramäki nauttii saadessaan tehdä työtä, jonka hallitsee. Soramäen haaveena on edetä ruokalistojen ja -reseptiikan suunnittelupuolelle. Nykyisessä työssä hän viihtyy osin siksi, että saa suunnitella työnsä itsenäisesti. Dieettikokkina hän näkee kasvispohjaisen syömisen ja maidottomien raaka-aineiden lisääntyvän. Itseään Soramäki kuvailee kuplivaksi kuohuviiniksi – hän on pirskahtelevan iloinen ja kuplat kuin hymyä.

Jaa finalisti ystävillesi

Kommentoi, kannusta ja vaikuta!

Kommentointi on päättynyt.