Rosenbergin ura ravintola-alalla käynnistyi Virossa 1996 ja tie laivalle kulki Tampereen kautta. Hän aloitti M/S Finlandian ravintolassa vuonna 2012 ja on työskennellyt vuodesta 2015 lounge- ja kokousvieraiden viihtyvyyden takaamiseksi samalla laivalla. Hän arvioi olevansa hyvä valinta PRO-voittajaksi, koska tuo omalla kuplivalla persoonallaan ja säteilevällä asenteellaan iloa ihmisten arkeen. Välittömän ilmapiirin luominen henkilökohtaisella otteella on palvelun perusta.
”Tärkeintä on, että vieraille tulee tunne, että olemme paikalla vain heitä varten. Olen löytänyt työstä oman Ikigai-filosofian: olen kiitollinen, että saan tehdä asioita, joita rakastan, joissa olen hyvä ja joita maailma tarvitsee. Paras hetki oli, kun lukioikäiset tytöt kertoivat matkan päätteeksi haluavansa opiskella ravintola-alaa ja tulla meille töihin.”
Kommentoi, kannusta ja vaikuta!