Sinervaarat perustivat Villa Tallbon 30 vuotta sitten. Yritys työllistää 10–12 henkeä, ja liikevaihto oli vuonna 2022 koronan jäljiltä noin 1,2 miljoonaa euroa. Liikeidean ydin ovat laadukkaat ravintolapalvelut idyllisissä ja persoonallisissa toimipisteissä. Kun Villa Tallbon saneeraus valmistui keskelle lamaa, oli siitä selviäminen melkoinen henkiinjäämistaistelu. Sittemmin toiminta on laajentunut ja mukaan ovat tulleet myös lapset. Nyt yrityksessä on menossa sukupolvenvaihdos.
”Haluamme tuottaa asiakkaillemme ainutkertaisia elämyksiä heidän elämänsä tärkeissä tapahtumissa ja kokea onnistumisen iloa hyvin hoidetusta työstä. Vuosien takaa tuttuja asiakkaita palvellessa tuntuu kuin mukava vieras olisi tullut kylään.”
Kommentoi, kannusta ja vaikuta!