Medialle
PRO-gaalassa jaetaan ensimmäinen innovaatiopalkinto
01.12.2017
Ravintola-alan arvostetut PRO-tunnustuspalkinnot jaetaan tammikuussa ja finalistit on nyt julkistettu. Tänä vuonna etsitään ensimmäistä kertaa myös parasta innovaatiota. Ehdolla ovat Hävikkiruokaravintola Loop, Ravintolaryhmä Oy ja The Box -elämyskonsepti.
Ravintola-alan parhaimmistoa palkitaan 25. tammikuuta Helsingin Wanhassa Satamassa järjestettävässä PRO-gaalassa. Tunnustuspalkintoja jaetaan 15 sarjassa. Valintakriteereinä ovat ammattitaidon lisäksi esikuvallisuus ja asenne. Voittajat valitsee arvovaltainen tuomaristo.
Finalistit työskentelevät erilaisissa ravintola-alan tehtävissä eri puolilla Suomea – ehdokkaita on niin pääkaupunkiseudulta, Kuopiosta, Hangosta kuin Rovaniemeltäkin. Kaikkia heitä yhdistää intohimo työtään kohtaan, terve ammattiylpeys ja halu oppia uutta. Finalistien joukosta löytyy muun muassa Naughty BRGR -yrittäjä Akseli Herlevi, Ravintola Demon sommelier Otto Sovelius ja Luomuravintola Timjamin toimitusjohtaja ja emäntä Merja Jokiniemi.
PRO-gaalassa saa ensimmäisen kerran tunnustuspalkinnon myös toimialaa merkittävästi eteenpäin vievä innovaatio tai innovaattori. Ehdolla ovat Hävikkiruokaravintola Loop, Ravintolaryhmä Oy ja The Box -elämyskonsepti.
Esiraati on valinnut tänään julkistettavat finalistit kollegoilta, esimiehiltä ja asiakkailta tulleiden ehdotusten perusteella. Omien suosikkien asemaa on vielä mahdollista parantaa kommentoimalla heitä vuoden loppuun mennessä propalkinnot.fi-sivustolla. Nettisivujen kautta tulevat kommentit ovat osa tuomariston saamaa laajaa infopakettia, jonka perusteella valinnat voittajista tehdään.
Aromi-lehti yhteistyökumppaneineen nostaa tapahtumalla ravintola-alan arvostusta. Arvostettu PRO-palkinto jaetaan nyt jo 16. kerran. Aiemmin tunnustuspalkinnon on voittanut muun muassa Hans Välimäki, Henri Alén, Tero Mäntykangas, Pekka Terävä, Tomi Björck ja Matti Wikberg.
Kuvia finalisteista voit pyytää emilia.soderholm@aromilehti.fi.