Medialle
PRO-gaalassa palkittiin Suomen kovimmat ravintola- ja keittiöammattilaiset
21.04.2022
Peräti 800 PRO-vierasta kokoontui juhlimaan ammattitaitoa Helsingin Messukeskukseen torstaina 21. huhtikuuta. Tuomariston valinnat julkistettiin istuvan illallisen lomassa. Tuomariston puheenjohtaja Mikko Paukkonen totesi, että ammattilaisten palkitseminen on ilo ja etuoikeus: "Alamme tarvitsee esikuvia. PRO-gaalan voittajat ovat esikuvia. Mihin tähtäämme? Aina erinomaiseen suoritukseen. Voittajat ruokkivat mielikuvaa erinomaisesta, yhä kasvavasta suomalaisesta ruokakulttuurista. Tällaisesta suorituksesta on syytä palkita." Paukkonen uskoo, että PRO-gaala osaltaan auttaa taistossa yhä pahenevaa työvoimapulaa vastaan. "Vastuullisuus ja kansainvälisyys näyttäytyvät nuorten kilpaosaajien esiinmarssissa. Selvästikään osaajat eivät Suomesta ole loppumassa. Iloitkaamme yhdessä maamme superosaajista, näistä voittajista", Paukkonen toteaa.
Tänä vuonna poikkeuksellisen iso osa ehdokkaista oli pääkaupunkiseudulta, joten pääosa palkinnoista jäi Helsinkiin. Ouluun matkaa kaksi palkintoa, kun sydämellinen kahvilatyöntekijä Susanna Karppinen pokkasi sarjansa voiton. Myös Oulun tuotantokeittiön Löökin työnohjaaja Maritta Murto palkittiin sarjansa parhaana, PRO Ammattikeittiön kokki -palkinnolla. Kolmantena lehtori Jari Honkonen Savon ammattiopistosta rikkoi pääkaupunkiseudun taian voittamalla PRO Opettaja -sarjan.
PRO Yrittäjä -palkinnon sai alalle valtavasti myönteistä näkyvyyttä tuonut Akseli Herlevi ja Naughty BRGR. PRO Innovaatio -palkinnon sai uudenlainen tapahtuma-alusta Eventual. Kovatasoisen PRO Vastuullisuus -sarjan voitti Perho Liiketalousopiston oppimisympäristö pellolla, Green City Farm. Herrasmiesmäisenä tarjoilijana ja mahtavana työtoverina tunnettu Pascal Saulny sai PRO Ravintolan asiakaspalvelija -palkinnon. Lily Leen baarimestari Mika Ammunet pokkasi PRO Baarimestari -palkinnon. Palacen keittiömestari Jonathan Slotte on tuore PRO Ravintolan kokki. Toukokuussa avautuvan Sanchōmen keittiöpäällikkö Simo Harrivaarapalkittiin PRO Keittiöpäällikkö -palkinnolla. Finnjävelin Santeri Lankinen voitti PRO Hovimestari/Sommelier -palkinnon. PRO Ravintolapäällikkö -sarjan ykköseksi tuomaristo äänesti Bar Loosen ravintolapäällikön Joni Bitterin, jonka työpaikka edustaa kisassa uudenlaista kohdetta, yöelämän kiihkeää tapahtumaravintolaa. PRO Ammattikeittiön päällikkö on Palvelukeskus Helsingin Jaana Bremer. Restelin Food & Events -tapahtumaravintoloiden keittiöpäällikkö Kim Palhus sai elämäntyöstään PRO Ammattikeittiön tuotekehittäjä -palkinnon.
Lehdistöraati poimi finalistien joukosta helmen, joka sai oman sarjansa tunnustuspalkinnon lisäksi lehdistön palkinnon. Tämä erikoislaatuinen ammattilainen on Helsingin Kallion lukion ruokapalveluvastaava Marjo Niskanen. Pihtiputaan tyttö on luonut ruokalasta lukiolaisten turvapaikan ja jäänyt jo lukuisten ilmaisutaidon lukiota käyneiden sukupolvien mieleen koulun ihanimpana aikuisena.
PRO-PALKINNOT 21.4.2022
AMMATTIKEITTIÖN TYÖNTEKIJÄ
Marjo Niskanen, Kallion lukio, Helsinki
RAVINTOLAN KEITTIÖPÄÄLLIKKÖ/-MESTARI
Simo Harrivaara, Sanchōme, Helsinki
OPETTAJA
Jari Honkonen, Savon ammattiopisto, Kuopio
RAVINTOLAN ASIAKASPALVELIJA
Pascal Saulny, Viinibaari Apotek, Helsinki
AMMATTIKEITTIÖN KOKKI
Maritta Murto, Oulun tuotantokeittiö, Lööki, Oulu
INNOVAATIO
Eventual, Helsinki
RAVINTOLAN KOKKI
Jonathan Slotte, Palace, Helsinki
AMMATTIKEITTIÖN PÄÄLLIKKÖ
Jaana Bremer, Palvelukeskus Helsinki, Helsinki
KAHVILAN TYÖNTEKIJÄ
Susanna Karppinen, Coffee House Oulu, Oulu
AMMATTIKEITTIÖN TUOTEKEHITTÄJÄ
Kim Palhus, Food & Events tapahtumaravintolat, Restel, Helsinki
VASTUULLISUUS
Green City Farm, Perho Liiketalousopisto, Helsinki
BAARIMESTARI
Mika Ammunet, Lily Lee, Helsinki
HOVIMESTARI/SOMMELIER
Santeri Lankinen, Finnjävel, Helsinki
RAVINTOLAPÄÄLLIKKÖ
Joni Bitter, Bar Loose, Helsinki
YRITTÄJÄ
Naughty BRGR, Akseli Herlevi, Helsinki
LEHDISTÖN PALKINTO
Marjo Niskanen
---
Lisätiedot
Nina Harlin
johtaja, mediamyynti ja kumppanuudet
nina.harlin@media.fi
0400 629400
Finalistien yhteystiedot ja kuvat
Johanna Paju
koordinaattori
johanna.paju@media.fi
0400 982710